Hautajaiset järjestetty ja supersankarit hankittu !



Heiluin tänään Kajaanissa ystäväni Rian kanssa.
Alunperin mun piti lähtee sinne mun parhaan kaverin Emilian kanssa,
mutta sitten hän ei päässytkään mukaan joten onneksi sain seuraa kuitenkin.

Siellä oli jotkut markkinat käynnissä, joten kävelykatu oli täynnä
myyntitelttoja ja ihmisiä. Vähän ahdasta ja ahdistavaa, mutta sillä mentiin. Siellähän sitten oli kaikenlaista myytävää rukousteltasta intiaanikojuun ja kaikkea siltä väliltä. Kierreltiin siis myyntikojuja ja käytiin me myös parissa "oikeessa" kaupassaki.
H&M:llä ja Bodyshopissa. Välillä käytiin syömässä kotipizzas.
Meillä oli siellä aikas mielenkiintoset puheen aiheet.
Yleensähän nuoret tytöt suunnittelee ihania prinsessahäitä itselleen?
No me suunniteltiinki hautajaisia itsellemme. Pitää olla kato valmiina. Häitä joutuu odottamaan ja voi suunnitella etukäteen pitkään ja tarkasti. Hautajaisia ei - se voi tupsahtaa eteen millon vaan. Ystäväni sanoja lainatakseni:
"Nytkin vois joku pommi tippua tähä kotipizzan päälle".

Lopuksi kävimme myös vanhempieni kanssa Gigantissa, Sotkassa, Maskussa ja Askossa. Vai mitä ne kaikki nyt olikaan?
Minä etsin itselleni sänkyä ja kokeilin kauppojen joka ikisen sängyn ja pompin sängyltä toiselle niin kauan, että löysin täydellisen pehmeän sängyn.

Valitettavasti koneeni on hajoamispisteessä,
joten en saa laitettua tähän kuvia ostoksistani.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Back to the normal life ~

Welcome to the Kuhmo !

Teatterilla teatterilla