Tout à propos de ma vie

VAROITUS: Tämä postaus sisältää liioittelua, sarkasmia ja mustaa huumoria. Ei suositella herkkänahkaisille & helposti suuttuville.       Erittäin kaunista maanantai-iltaa kaikille! Viikonloppuna sattui semmoinen hassunhauska kömmähdys, että minä lensin Posiolle viikonlopuksi. No ei oikeesti - kyl siinä meniki kuulkaas monta tuntia ajaa pikkuruisella autolla lappiin. Matka meni ihan jeees, puhuttii melkee koko matka maailman politiikasta ja pankkijärjestelmistä. Ja MÄ alotin sen keskustelun! Oli mielenkiintosta. Jopa silloin puhuttii politiikkaa ku pysähyttii syömään. Sivistyneet ruokakeskustelut >;)   Perillä - pienen pienessä lappilaiskylässä, jossa asustellaan poronnahkalaavuissa ja syödään joka ilta jääkarhuja Petteri Punakuonon etsiessä metsästä uusia valkoturkkisia otuksia - minut heitettiin pikkuruisen ystäväni luokse jonka karvainen kaveri haukkui minut pystyyn ensimmäiset kymmenen minuuttia. Pimeän ja jännittävän yön jälkeen saapui paikall

Heipä hei ! Nyt olisi tarjolla aivan mahtavaa arvontaa! Tarjolla olisi vapaa-valintainen sisustustarra desingtarrat.fi -sivustolta. Suosittelen koska valikoima on aivan upea (: Arvonta ei ole minun vaan tästä pääset ilmoittautumaan mukaan: Saijis

  Mä alan oppia uusia asioita joka päivä yhä enemmän ja enemmän. Ihan yksinkertasia pikkuasioita tajuaa päivä päivältä lisää. Esimerkkinä eilinen, kun kävelin koulun jälkeen kauppaan ja törmäsin exääni kassoilla. Sit ku lähin ulos ni tajusin yhtäkii, et ei herrajumala mullahan on nyt kaks exää. Tajusin et ei, Eetuhan on mun exä. Vaikka mä tiiän et ei se oo enää mun mut se silti tuntuu nii oudolta et se ois mun entinen... o___o   Tänään mä oon osannu olla jopa normaalisti. Eilenki joten kuten, mut tänään viel paremmin. Kun ei ajattele sitä koko aikaa ni pystyy tekee jotain muutaki ja käyttäytyy normaalisti. Mut ei se silti unohdu - se pysyy - se jää. Ei lähde pois.   Huomenna mä pääsen Posiolle - missä mä asuin viel neljä vuotta sitte - mun kavereitten luo. Nyt on kyllä just täydellinen hetki päästä sinne vihdoin. Nyt mä tarviin ystävii mun seuraks. Mä en oo nähny niitä ees pitkään aikaan. Toista niistä viimeks riparilla 2011 ! Ootanko ees huomista yhtään ? Pääsen

  Tää päivä meni ku kelauksella. Kaikki vilisi silmissä ku nopeutetussa elokuvassa - jonka perässä mä en pysyny. Elin omissa ajatuksissani enkä jaksanu tehä mitään. Kävin mä koulussa kolme tuntii, mut kaikki meni ohi. Toisest korvast sisää ja toisest ulos. Tai sit ne vaa kiersi mut kokonaan eikä vaivautunu ees sisään.   Kun mä hitaasti kävelin raahaten itseni kouluun mun aivot löi tyhjää. Taustalla kuulu vaa hiljaisesti Coldplayn The Scientist. Kun mä kävelin koulun pihalla, mä näin mun kaks kaverii ikkunan läpi. Ne tuli ulos asti mua vastaan ja halas mua. Ne oli ihania.. toinen niistä ootti mua alhaalla, ku vein vaatteet ja sit mentii yhessä sinne luokan luo.   Ekan tunnin ajan mä vaa itkin. Mä en pystyny pidättää itkuu. Ekaa kertaa mun elämässä mä en pystyny piilottaa mun tunteita. Yleensä mä osaan piilottaa ne sisälleni, mut nyt ei pystyny. Ei ollu voimia. Meidän piti tehä jotain ryhmissä, mut mä vaan istuin siinä ja itkin. Äidinkielen tunnit mä sain

  Miks multa revitään kaikki pois? Pala palalta joku haluu hajottaa mun elämän? Kaikista tärkeimmät asiat ja ihmiset vaa viedään käsistä.. Mitä mä oon tehny? Miks just mulle käy näin? Oonks mä ansainnu näin huonoo kohteluu? Et kaikki viedään pois. Eka saat nauttia täydellisyydestä - kun kaikki on kerrankin hyvin. Sit ne viedään sulta pois. Mikä mussa on vikana?   Oikeesti. Tekstiviesti. Yks viesti ja vielä tekstiviestillä. Ois ees vaikka.. vaikka.. soittanu. Kaikist paras ois ollu jos se ois soittanu videopuhelun. Oisin nähny sen. Ei mua ois haitannu et joku itkee. Mäki itken. Koko päivän. Enkä pysty lopettaa. Huomena jos pääsen kouluun asti niin itku tulee vähä välii.. Kaikki muistuttaa susta. Sä oot liian tärkee. Mä en pysty tähän. Yksin. Yksinäinen Tyhjä.            

  Pitkästä aikaa siis videopostausta ja tällä kertaa mennään vähän iloisemmissa tunnelmissa !   Olkaat hyvät ;-----)

  Tänään oli vihdoinkin se uus aika psykologille. Se kyseli kaikkee kuulumisia, miten loma ja uusvuosi on menny ja miten se mein Kanarian matka meni. Puhuin ihan normaalisti. Se kysy, et onks niitä kohtauksia tullu vielä ja sit kerroin kaiken mitä on tullu. Sit se kysy, et seurustelenko mä vielä sen pojan kans mistä viimeks sanoin. Kysy myös, et oisko se mun uudenvuoden itkukohtaus liittyä ikävään, ku mä en osannu sanoo siihen mitään syytä. Mistä se arvaa kaiken? Senkin kaikkitietävä.   Sit mä yhtäkii vaan töksäytin sille mitään enempää ajattelematta, et mua ahistaa olla täällä. Et mä en haluis olla täällä. Mut että kuitenki tuo koulu on iha jees, mut muuten ahistaa ja yh. Sit se vaan kysy, et onko siinä muutaki ku se kiusaaminen yms. taustalla, et miks ei haluu olla täällä. Sit mä repesin itkee. Pokka ei enää pitäny. Mä kerroin sille mun isästä. Et mimmone se on. Mitä se sanoo ja mitä se tekee. Emmä kaikkee kertonu, en todellakaa. Emmä uskaltanu. Mu

  Tän vuoden ekat harkat oli tänää.  Niin siis meidän tanssimusikaalin harkat.  Alkufailauksista huolimatta ne meni ihan hyvin. Ja failauksilla en tarkoita mtn siellä sattunutta vahinkoa, vaan mä itse sekoilin tässä illalla. Kinusin äidin viemään, mut sinne koululle missä ne on. Kyllä - vaikka matkaa ei oo, ku kilometri. Sitte mä huomaan et se ovi onki lukossa. Pihassa on kuitenki pyöriä, joten mä päättelen et ne on vaan unohtanu jättää oven auki. Mulla ei oo muuta vaihtoehtoo, ku soittaa yhdelle toiselle tytölle, joka on kans niissä harkoissa. No sit se sanoo et ne on kuudelta. Mitä!? Miks Facebookissa sitten luki, että viideltä? Ei näin Roosa. Menin sit kirjastoon tunniksi, ku en viittiny enää mennä kotiin ku olin nii pakottanu sen äitinki kyyditsee. Istuin siel koneella ja sit tutkin kirjoja loppuajan. Törmäsin Biiberiin kavereittensa kanssa ja kahteen mun entseen kummiluokkalaiseen, ku olin tukarina ysillä. Lopulta mä sit lähin sinne takas ja pääsinki sisälle asti.

  En voi ikää uskoa missä mä olin tänään ! Olin siel jopa kaks tuntii ja kun lähin pois ni mä kirjaimellisesti hypin sieltä. Jos oisitte kävelly vastaan ta nähneet jostai talon ikkunasta oistte kattonu mua hulluks. Mut oikeesti. Mä oon nii ilonen nyt. Hassua. Mä olin mun yhen luokkalaisen luona. Kylässä. Mä en oo ollu kenenkää luona kolmeen ja puoleen vuoteen. Siis täällä. Nyt mä olin. Se oli outoa.   Istuttiin eka vähän aikaa niitten olohuonees ja juteltiin. Koulusta, läksyistä sun muista tehtävistä. Sit me lähettii ulos lenkittää niitten koiraa. Käveltiin ympäriinsä ja puhuttiin taas. Eka me puhuttiin koulusta, sitten yhtäkii puhuttiinki lapsista, sitte vauvoista ja seuraavaks Suomen kielestä. Lopulta päästiin riparin ja isostoiminnan kautta takas kouluun. Sitte me istuttii niitten keittiössä ja syötii jäätelöö. Puhuttiin taas jostain. Mä pyytelin anteeks, et oon aika huono sosiaalisis taidois nykyään ja et oon nyt vähä hiljanen, koska en o

  Mä vaan seison keskellä huonetta hiljaa. Sitte mä kävelen muka rauhallisesti mun pimeään huoneeseen. Matkalla mun tekee mieli rikkoo kaikki, heittää kaikki tavarat seinälle. Äiti oli käyny kaupassa. Se petti lupauksensa. Se oli ostanu ruokaa. Vaikak se lupas eilen et me.. mun teki mieli nostaa ne ostospussit lattialta ja heittää ne pitkin keittiöö. Joskus mä vielä teen sen. Näytän kaikille, et mä en oo se kiltti ja rauhallinen tyttö, mitä ne luulee ja mitä ne haluaa. Nyt mä makaan mun pimeen huoneen sängyllä. Mun teki mieli hajottaa kaikki. Mun kitara, mun lainakitara.. ois voinu vaa hakata ne paskaks. Heittää kaikki muutki tavarat hiiteen. Raivota oikeen kunnolla. Mut mä vaan makasin ja itkin. Enhän mä muuta osaa. Oon nii heikko ja typerä.   Äiti sano, et meille tulee vieraita. Mun mielessä kävi alkaa riehua keskellä salia, ku ne syö. Heitellä kaikki pitkin huonetta, huutaa, karjuu ja riehua. Rikkoa. Et joku ees huomais mut. Että joku tajuis, et mulla ei oo hyvä oll

  Tänään oli erikoinen päivä. Taisiis mulle se oli erikoinen. Mä oisin kerranki ollu tehny kemian läksyt.. mut ei. Mä nukuin pommiin. Heräsin kaheksalta ja tajusin et hups tunti alko. No menin sit vasta seuraavalle tunnille. Palautin mun mahtavan englannin kirjotelman Ranskan reissusta. Siinä oli 236 sanaa. Vaikka maximi sanamäärä oli 200. No ei kai ne mua sen takii hylkää vai? ;---)   Seuraava tunti kirjotettiin äikän luokassa äidinkielen kirjotelmaa. Mun aiheena oli "Mikä olisi sopiva ikä perustaa perhe? Vai kiehtooko elämä ilman lapsia? Pohdi asiaa monelta eri näkökulmalta". Aika hölmöä.. mutta helppo aihe. Tosin elämää ilman lapsia lapsia haluamattomien näkökulmasta oli vähä vaikee miettii, ku ite on aina halunnu lapsia. Lapsirakas ku oon. Mut tuli siitä kolme semmosta A4-kokosta konseptisivuu ja sit pitää kirjottaa viel vika kappale. Sitä ne viel keksiny. Mut palautin opettajalle. Lopulta me lähettii Heidin ja Nitan kans Nesteelle syömää - ku muut meni Tuupal

  Arvatkaa mitä mä tein eilen illalla? Mä olin kattonu iha tarpeekseni jo Housee ja päätin lähtee syömään. Sit mä päätin, et nyt mä teen sen. Mä marssin suoraa Biiberin huoneeseen ja hyppäsin istuu sen vieressä olevalle penkille. Se säikähi. Hah, ihan oikein sille. Mä pyysin sitä kaakaolle.   Kerranki se nosti kuulokkeet korvista ja nous heti ekalla pyynnöllä. Ennen mä jouduin oottaa ja vinkuu sitä syömäretkelle yli puoltuntii. Mä luulen, et seki ikävöi meidän yhteisii oikeita syömäretkii. Se ei vaa kehtaa ja haluu myöntää sitä. Biiberi ku on biiberi. "enhän mä ny voi omalle siskolle tunnustaa, et tykkään olla sen kans iltasin keittiös syömäs ja juttelemas henkevii". Semmosii ne miehet on. Ikää ei voi mtn tunnustaa.   Vihdoin mä sain pyydettyy sen taas syömään mun kanssa. Mä nielin mun ylpeyteni ja kiukkuni. Nyt mä oon ylpee itestäni. Kerranki, ku mä sain sen äkkii tulemaan heti paikalle, ni maito oli loppu vaikka just kaakaosyömäretket on kaik

  Hyi. Oikeesti. Apua. Heräsin tänää herätyskelloon ja mun ois pitäny lähtee kasiks koululle valokuvaustunnille. Ei kiinnostanu, ei jaksanu, ei pystyny. Ekaksi se opettajaki on nii kauhee.. arvosanat lentelee ties mistä. Pistä vähä avonaisempi paita päälle ni saat kyl kympin heti lupaan! Ja emmä muutenkaa tänää jaksanu nousta.. en tehä mtn. Päätin, et meen sitte yheks seuraavalle tunnille. Jatkoin vaa nukkumista. Tai enhän mä unta saanu, mut emmä jaksanu nousta ylös. Sitte kaheltatoista mä kyllä nousin - mut emmä menny sinne tunnille. Mä vaa seisoin suihkussa varmaa puol tuntii ja kuuntelin Nickelbackin Lullabyy. Mietin kaikkee. Sit mä laitoin mun huoneesee musiikin täysille ja aloin käyttää sitä ylimäärästä tän ahistavan tunteen tuomaa.. en ees tiiä mikä tunne tää on.. mut kummiski. Hypin ympäri huonetta ja siivosin. Kerranki. Sit mä en kuitenkaa enää jaksanu siivota. Sain laitettuu ton jättikokosen vaatepinon tosta lattialta pyykkiin tai kaappiin ja sulloi

                Come up to meet you, tell you I'm sorry You don't know how lovely you are                  I had to find you Tell you I need you                  Tell you I set you apart                  Tell me your secrets And ask me your questions                  Oh let's go back to the start                  Running in circles Coming up tails                  Heads on a silence apart                  Nobody said it was easy                  It's such a shame for us to part                  Nobody said it was easy                  No one ever said it would be this hard                  Oh take me back to the start                                  I was just guessing At numbers and figures                 Pulling your puzzles apart                 Questions of science Science and progress                 Do not speak as loud as my heart                 Tell me you love me Come back and haunt me                 Oh and I rush to the start           

  17.8.2011. "Everybody hurts someday"   Maanantai.. istuttiin iha normaalisti olohuonees. Sit se hullu mies tulee ja äpisee jotain rahasta ja kuinka se on muka ryöstetty. Se on iha umpihumalas. Äiti yrittää puhuu sille keittiös et läheppä mein talosta pois. Mä vihaan mun isää.. se on niin tyhmä. Se oli antanu sille miehelle rahaa aikasemmin.. Me kyllä nähtiin äiteen kans et viinaa se meni Alkosta ostaa niilläki rahoilla. Ny se tuli kinuu lisää. Se sammalsi siinä jotain.. ja koska meil on traumoja juopoista jotka heiluu ovella puukko käes ja vaatii vettä me lähettii kaikki autolla pois. Isä ja Elia ei ollu kotona; ne oli Sotkamos. Me ajettii jonneki äiteen kerhoon mis sen kaverit oli. Kerrottiin kaikki. Se mies oli meillä.. mä olin napannu mun lompakon mukaan ettei se vie sitä. Sit me soitettii poliisit. Mä vaa itkin sielä.. itkin ja itkin jollai penkillä. Äidin ystävät halaili mua ja yritti rauhottaa. Mut ei se paljooauttanu. Ku muistaa mimmosta oli Pu