Erilainen haaste

Facebookissa oli eräässä ryhmässä haaste. Yleensä en tykkää haasteista. Yleensä ne on joitain epämiellytäviä ja urkkivia. Tämä haaste kuitenkin pysäytti minut. Se oli erilainen. Se oli kaunis. Haaste, jolla tehdään hyvää. Ei urkita toisten salaisimpia asioita tai kehoteta tekemään jotain ns. vaarallista. Tässä kehotettiin ja haastettiin tekemään hyvää. Tämä oli hyvä.

"Lähetä edelliselle kommentoijalle kirje, kortti tai paketti". 

Olin vähän epäluuloinen. Lähettäisikö seuraava minulle oikeasti jotain? Miten käyn kun annan osoitteeni täysin tuntemattomalle ihmisell. Entä jos joku huijaa? Käytänkö itse rahani ja lähetän edelliselle paketin mutta itse jään ilman? Onko tämä totta?

Päätin kokeilla onneani. Silläkin uhalla että minua seuraava olisi vain pakettien perässä eikä itse lähettäisi mitään eteenpäin (eli minulle ei tulisi mitään). Otin riskin, sillä haaste kuulosti ihanalta ja minusta oli ihanaa lähettää jollekin jotain ja kenties ilahduttaa tätä oikeasti. Rahaa minulla ei hirveästi ole, mutta pienikin asia voi ilahduttaa. Tutkin siis hieman minua edellisen profiilia jotta tietäisin vähän mistä hän tykkää tai mitä hän harrastaa.

Nykyään ollaan jotenkin niin sisäänpäinkääntyneitä eikä muisteta toisia ihmisiä ollenkaan. Syntymäpäivistä ja jouluistakin on tullut niin pakkopullaa kun "taas on pakko etsiä jotain hienoa ja upeaa lahjaksi". Ihmisillä on mennyt hieman yli. Enään ei lahjoissa merkkaa niiden tarkoitus. Lapset ja aikuisetkin kaipaavat kokoajan hienompia ja kalliimpia lahjoja. Monille ei enää riitä kortit tai itsetehdyt villasukat. Kaikilla on hirveät paineet mitä ostaa lahjakis. "Ajatus on tärkein" ja "Pienikin teko voi ilahduttaa" ajatukset ovat kokonaan kadonneet jonnekin.

Ihmisten pitäisi muistaa nämä ajatukset taas. Myönnän - itsekin toivon kivoja lahjoja jouluksi ja ne mummon villasukat eivät joka joulu ehkä säväytä. 

Kun postiluukusta (hassua sinänsä, meillä ei nimittäin sellaista ole) pamahti paketti täysin tuntemattomalta ihmiseltä, minua ainakin vähän jännitti. Mitä sielä on? Onko joku oikeasti hankkinut minulle jotain? Tuosta noin vain ja ilman mitään "syytä".

Itseasiassa vähän järkytyin, kun avasin paketin. Hirveästi tavaraa. Ihanaa tavaraa. Päässä pyöri vain, että miten paljon rahaa se toinen on käyttänyt minuun. Ihmiseen ketä ei tunne eikä ole koskaan edes nähnyt. Se järkytys oli kuitenkin hyvä tunne. Ja miten hyvin paketin lähettäjä olikaan valinnut paketin sisällön. Miten ihmeessä hän tiesi mistä minä voisin tykätä?

Minulle sattui tulemaan paketti, mutta olisin ilahtunut myös jo kirjeestä tai kortista. Minulla, jolla ei hirveämmin ystäviä ole ja ainoat postit mitä tänne tulee on ikäviä laskuja, tämmöinen oli ihan valtava piristys! Tieto siitä, että joku haluaa oikeasti ilahduttaa ja on selkeästi nähnyt vaivaa paketin eteen on kerrassaan sydäntä lämmittävä.

Tämmöisiä haasteita pitäisi olla enemmän ja useammin. Ei vain naisten ryhmässä (missä tämä kyseinen aloitus oli) vaan ihan yleisesti. Ja tämmöinen spontaani toisen ihmisen ilahduttaminen pitäisi mielestäni kuulua muutenkin elämään kuin vain haasteiden avulla. 

Muistetaan siis ilahduttaa tuttuja ja tuntemattomia eikö?

Pienetkin asiat voi piristää jonkun synkkää ja raskasta päivää.

Se voi olla paketti, kuten tässä tai vaikka kirje, puhelinsoitto tai ihan vain hymy kadulla vastaantulijalle. 

Siis, muistakaa hymyillä !

- Roosa