"Minä tahtoisin tehdä sinut onnelliseksi"

Sain eilen kirjekuoren, jonka eräs ihminen oli jättänyt äitini työpöydälle.

Kortissa luki:

"Minä tahtoisin niin kovasti tehdä sinut onnelliseksi".

Kortissa luki muutakin, mutta jo tuon ensimmäisen lauseen jälkeen purskahdin itkemään. Miksi joku haluaisi minulle onnea? Miksi joku välittää noin paljon? Emmehän me ole edes oikein missään tekemisissä. Tunnemme kyllä, ja olemme olleet tekemisissä. Joskus. Ennen.

Olen jo sisäistänyt sen, että läheiseni oikeasti välittävät minusta, (tarkoitan läheisillä poikaystävää, perhettä ja lähisukua) mutta en jaksa tai osaa ymmärtää sitä että joku muukin välittäisi minusta. Varsinkaan näin paljoa, että kirjoittaa minulle kirjeen, jossa kertoo että haluaisi tehdä minut onnelliseksi. En vain ymmärrä. Aivoni eivät osaa ymmärtää sellaista. Tai ainakaan uskoa sellaista. Tämä sairaus aiheuttaa sen. 

Siksi puhkesin itkemään, kun luin kortin.

Pääni sisällä olen ihan yksin. Yksinäisyydessä. Yksin. Pääni sisällä minusta ei välitä kukaan. Joinakin päivinä pääni sisällä minusta ei välitä edes minun läheiset. Joinakin päivinä pääni sisällä minulla ei ole mitään merkitystä tai tarkoitusta. Ei mitään väliä olisinko olemassa vai en. Pääni sisällä asuu mörkö. Muiden möröt on sängyn alla tai vaatekaapissa - minun on pään sisällä. Eikä kukaan voi kurkistaa sinne, ettei se olisi siellä.