Back to the normal life ~

 

Nyt musta tuntuu tältä. Et mä oon vihdoinkin vapaa.

Ne "pimeet" kahleet ei pidättele mua enää ja saan elää.

Mun tekis mieli vaa mennä ulos ja huutaa; mut enää se ei ois

kiukusta tai ahdistamisesta - se ois onnesta!

Kaikki paha ja ahdistava on vihdoinkin poissa! Oikeesti.

Te ette ikää usko, miten hyvältä ja vapaalta musta nyt tuntuu.

Kauan siinä meni, mutta nyt mä alan vapautua. Mä palaan takas.

Mä en oo enää se hiljainen, kirottu & kahlittu pimeys.

Mä oon normaali ja oma itteni. Roosa is back!

 

Kolme vuotta mä elin täydessä pimeydessä. Laatikossa, josta ei

päässyt pois. Jossa kaikki oli helvetinmoista raatamista. Se on ohi - mennyttä - poissa. Nyt mä voin alkaa rauhassa elämään omaa elämää. Ehkä mä saan ne ajatukset pois mun päästä ja pystyn olemaan oma itteni. Ehkä mä vielä joskus opin taas luottamaan ihmisiin. 

Ehkä mun ujo ja hiljainen kuori murtuu ja mun normaali, äänekäs tyttö tulee takaisin. Se oikea Roosa.

Ah - tätä ihanuutta!

 

 

Miten voi olla mahdollista kaivata jotain näin paljon?

Niin paljon, ettei sitä voi edes selittää. Liian paljon.

Tuntuu, kuin sydämeni revittäisiin riekaleiksi koska

on niin ikävä. Koska asut aivan liian kaukana.

Koulussa joku valitti, että tekee pahaa olla poikaystävästään

erossa jo kaks päivää. Melkein tuhahin siinä vaiheessa.

Kaks päivää. Hahhah. Mä voisin ilomielin olla siitä erossa

kaks päivää, jos se asuis täällä. Tai lähellä.

Ei sillä, että mä tahtoisin olla erossa edes yhtä päivää,

mutta kaks päivää kuulostaa niin naurettavalta.

Kun itsellä on tällainen tilanne.

 

"So keep breathing
'Cause I'm not leaving you anymore
Believe it
Hold on to me and, never let me go"

 

 

Joo en ole mikään lääke-addikti vaikka kuva nyt on tuollainen.

Voiko television kautta huumaantua? Kyllä, tiedän että kuulostan nyt

ihan täyshullulta, mutta mulle kävi tänään jotain ihan hulluu.

Katoin Skinssii ja siellä ne aina vetelee ties mitä huumeita ja tiesmitä muuta. No siinä kuvattii se nousu-olo nii hyvin ja kaikki maisemat ja hormumiset ja sumentumiset yms. Musiikkik oli semmosta.

Sen jälkee mun aivot hidastu - men pystyny liikuttaa käsiä nopeesti, en silmiä nopeesi en mitään. Ajatuksen ja pää liikku hidastettuna.

Mitä ihmettä saako kysyä? :D

 

 

Mulle on tänä vuonna tullu yhtäkii jotn ihme `kohtauksia` tai

semmosii tyhmiä yhtäkkisiä "pyörrytys-kuuma-silmissäsumeemis-ei saa henkee" juttuja. Ekan kerran semmoo hyökkäs kesällä, ku olin töissä.

Yhtäkii tuli vaa hirvee kuuma, alko pyörryttää enkä saanu henkee.

Istuin vaa siinä kahvilan lattialla ja yritin hengittää. Soitin äiteelle, et joo moi en saa henkee. Yritin jopa istuu ulkona, mut ei. Paras oli istuu lattialla, mut ei sekää auttanu kokonaan.

Niitä ei voi edes ennustaa tai mitään.. ne vaa yhäkii hyökkää ja sun silmissä alkaa sumenee, sua pyörryttää, tulee hirvee kuuma olo ja et saa henkee. Pitää ravistella ittensä "hereille".. ja sit se jonkun ajan pääsä katoaa yhtä nopeesti, ku on tulluki.

 

Äitee sano, et se olis muka joku stressikohtaus, mut miks ihmees?

Ei mulla oo mtn mitä stressata, jännittää, pelätä tai mitään?

Mä en tajuu. En vaan tajuu. Se on pelottavaa. Kun ei tiedä syytä.

Jos tää jatkuu vielä nii lampsin lääkärin puheille!