If everyone cared and nobody cry..

 

Huomentaaa !

 

Minä selvisin hengissä isosleiriltä (ainakin melkein..) ja voin olla

nyt vähän ylpeä itsestäni. Perjantaina kylläkin meinasin tulla hulluksi, sillä uusi ystäväni ilmoitti ettei ehkä uskallakaan tulla sinne. Mä jo panikoin täällä, et ää emmä haluu mennä sinne "yksin". Sit yritin saaha sitä tulemaan aika kauan ja lopulta se sit lupas tulla. JEEE! Oltiin just äiteen kans kaupassa, ku sain viestin et se tuleeki. Hihkuin siinä sitte äiteel, et hihihiii mä sain sen tulemaan! Voi sitä ilon määrää..

 

Oli ihan mukavaa kokoaikaisesta ahdistuksesta huolimatta - ihmisfobisti kun olen ja paikalla oli 29 nuorta. Yh.

Pelattiin jälleen ihkuja pelejä - tällä kertaa uusia.

Laulettii biisejä niin kirjasta, Jannen tabletista ku omasta päästä.

Iltaisin pidettiin Sophien kanssa omat Nickelback -bileet salissa.

Käytännössä etittii soinnut ja sanat tabletilta/puhelimesta ja laulettiin täysillä mun soittaessa joko kitaralla tai semmosen rummul. Vihdoinkin joku jonka kanssa voi popittaa Nickelbackia!

Perjantaina oli parhautta, ku seistiin taas pianon luona sillee "mitäs me soitettaisiin?". Heidi etti tabletilla biisejä ja sanoo:

"Tän Roosa ainaki tietää.. ja tykkää!" Mä ihmettelin et häh, mitä nyt kuka puhuu musta ja minkä biisin mä nyt yhtäkii tiedän?

No sit Heidi laitto sen Kaisan eteen pianolle ja Kaisa alko soittaa.

NICKELBACK - WHEN WE STAND TOGETHER !!

Wyääää mä tykkäsin!

 

 

Lauantaina mä romahdin yhessä vaiheessa täysin. Kaisa puhu jostain,

et enää kaks viikkoo niin se näkee miehensä. Siinä samassa mä tajusin, et kaks viikkoo siitä kun mä menetin mun miehen. Alko taas vaihteeks tuntua kamalata ja tyylillä hyppäsin vaa Kaisan kaulaan sillee "eiiiiiii". Siinä sitä sitte taas itkettiin. Kaisa lohdutti taas omalla ihanalla tavallaan samalla, ku mä vaa halasin sitä ja itkin. Lopulta mentii vessaan hakee paperii ja matkalla musta tuntu, et kaikki ois tuijottanu mua. No - ei kiinnosta vaikka oiski.

Sielä me vaa vessas seisottii ja mä itkin. Lopulta toinen nuorisotyöntekijöistäki tuli pyytelee anteeks biisivalintaansa. Siinä sitte halailtii oikee porukalla ja mä yritin lopettaa.

Niin - siis tää oli vähä aikasemmin, ku me soiteltiin kaikkee taas ni halunnu Jesse Kaikurannan "järjetön rakkaus" -biisin. No siinä vaihees mulla keitti yli ja mä häivyin salin toiselle puolelle istuu. Oli muute olo, ku elokuvasta siinä ku seisottii salissa Kaisan kanssa halattii ja mä itkin siinä - taustalla soi vaan Hellelujah -biisi. Pelottavaa. 

 

Lauantai - sunnuntai välisenä yönä istuttii Kaisan ja Sophien kanssa toimistossa kolmestaan ja juteltiin. Koska mulle tuli hirvee olo, et ny pitää saaha puhuu. Puhuttii oikeesti monta tuntii siinä ja ihmeteltiin kaikenlaista. Mä kerroin ekaa kertaa ikinä jolleki et mitä mulle oikeesti on tehty ja sanottu yläasteella. Et mimmosta mulla oli yläasteella. Pelotti iha sairaasti, mut oli pakko puhuu.

Sit taas toinen nuoritotyöntekijä tuli sinne ja ku se kysy, et mistäs me näin sivistyneesti puhutaan ja Kaisa sano et siitä miten huonosti Roosalla nyt menee ja on menny.  No tää ohjaaja kiinnostu heti, koska on ennenki multa kysyny et haluisinko puhuu. Kai musta sitte näkee ettei kaikki oo kunnos.

Mä en osannu puhuu mut annoin Kaisan kertoo sille tilanteen. Sit se käski niitten lähtee toisee huoneesee ja mua alko ahistaa - pelotaa - ääää. Kyseli kaikkee ja näin mut sit pääsin pois. Yh.

Mut oli se kyllä ihanaaki, et joku kuunteli ja sai puhuu kaiken mitä halus. Tai siis ei kaikkee mut

kaiken ainaki yläasteesta. Vihdoin.

 

Lauantaina käytii myös saunassa, mutta mun piti lähtee aika äkkiä pois. En saanu henkee - meinasin pökertyy ku kävelin pois. Tajusin vaa yhtäki siel et ei perhana enhän mä saa oikeesti henkee. Joo ehkä mä lähen pois.

 

 

Tää kuva kuvaa niiiin parhaasti meidän isosleirin viimestä päivää ja tunnelmia !