Luukku 20.

 

 

Tänään mun ois pitäny kuvata tänne "Me singing Nickelback" -video, mut se ei oikee onnistunu. Sillo ku kitara meni hyvin ni laulu ei kuulunu ja sitteku laulu kuulu ni kitara meni päin..

Mutta aattelin sit kirjottaa tähän väliin jtn kuulumisia

tälle päivälle.

 

Hmm.. mistäköhän mä aloittaisin. No - mä kävin psykologilla.

Mä kävin siis terkkarilla höpöttämässä jotain jännää musta ja mun elämästä ni se lähetti mut psykologille. Siellä mä sit kävin istumassa maanantaina. Se oli Tuupalalla, eli jouduin menemään mun vanhalle yläasteelle! En tienny missä miekkarin huone on joten jouduin menee eka kansliaan. Vähä se kanslisti katto mua, ku menin sille. "Taas tuo on täällä, vastaha se lähti tästä talosta". Mä olin meinaa varmaa sen vakioasiakas. Kävin aina kysymässä jotain; enhämmää keltää muultakaa sillo voinu kysyy.

 

No siel meni kai ihan hyvin vaikka mua ahisti koko ajan ja heiluin ja liikuin ja tärisin sen koko 45 minuuttia siinä tuolillani.

Iha jopa se Tuupalan käytävällä kävely ahisti iha sietämättömästi, ku ohi saatto kävellä vanhoja opettajia ja oppilaita jotka tunsi yläasteajoilta. Se ei sit muka tienny, miks mut lähetettin sen luo joten mä jouduin ite kertomaan. Mä niiiin arvasin tän!

Sit se kyseli kaikkee, et mimmosii ne mun paniikkikohtaukset on, miten usein niitä tulee, mitä teen sillo ku niitä tulee ja miten kauan ne kestää yms. Vastailin siin jotain ja sit ku se päätti kysyy et no mitä mulla yläasteella sitte oli.. ku mä sanoin et äitini epäilee syyksi yläasteaikojen traumoja.. olin pari sekuntii täysin hiljaa ja tuijotin jotain seinää. Sit mä sanoin, et "Olihan siel yläasteaika semmosta.. kiusaamista ja semmost". SAIN sen sanottuu. Okei, oon mä sen kerran kasilla kertonu kuraattorille ku ne mut väkisin sinne pyys - mut emmä antanu sen ottaa niitä kiusaajia juttusille. Vaikka kaikki nimet mä sille kerroin kyllä. Kyllä ne ties ketkä mua kiusas. Hahhaa.

 

Sit me alettii vaa puhuu jtn joululomasta ja ku se kuuli, et moon menos Kanarialle ni se innostu siit iha mahottomasti ja alko hehkuttaa Kanarian saarista kaikkee mahollista. Tais olla mun psykologi enemmän innossaan siitä ku miä ite! Et silleen.

Sit tuli puheeks sosiaaliset suhteeni ja kerroin kaiken mitä olemassa oli. Että koulussa on pari kaverii jonka kanssa pystyy olemaan mutta siinä se. Ja kavereita on kuitenki paljon mutta ne asuu kaukana ja joo poikaystävä löytyy 439km päässä.

Siitä se  sit alko kyselee..

"Niin kaukaa oot poikakaverin löytäny?".. sen ilme oli mahtava.

"Missä tapasitte? Miten?"

"Montako kertaa ootte sitte tavannu?"

"Hyväksyykö sun vanhemmat tämän pojan?"

"Onko sun poikaystävä sun mielestä ihana?"

 

HEI ARE YOU F****N KIDDING ME!? :DD

Joosiis ei tietenkää oo ihana. Muuten vaa seurustelen sen kans.

Tyhmä. No okei - ei se ollu tyhmä. Se oli iha kiva psykologi.

 

Sit me sovittiin seuraava aika heti loman jälkeisellä viikolla. AINII joulun jälkee meidän pitää siirtyy ruokailee TUUPALALLE. Oikeesti ohmygod.. jokapäivä sinne yläasteelle. Päskääää.>:----(

Se lupas, et seuraavalla kerralla mä saan tehä jotkut oikeet

mieliala/masennus testit, koska netissä olin tehny ni "Vakava masennustila, suositellaan lääkärillä käyntiä".

Sit se sano, et jos tarvi vaatii ja mä ite haluun nii voin pääst

myös käymää jossai iha Kajaanin psykiatrisel nuorten puolella.

Siis vaa päiväseltää käymäs sen maikkarin ja huoltajan kanssa.

Tosin mä oon jo nii vanha (vanha hahah:D) et saan päättää, et otanko mä huoltajaa mukaan. Et sitäpä miettiessä.

 

~

~

 

Sitte.. hmm.. HUOMENNA alkaa joululoma! AH - ihanaa loma vihdoin ja viimein. Ja Joulu! Pääsen syömään! Omnomn.. ;---3

Mutta.. ylihuomenna on lauantai.. kohta on lauantai.

Toisaalta ootan sitä, et saan vihdoin tietää. Mut toisaalta taas pelkään sitä päivää. Sitä aamua. Miettii, et entä jos?

Jajoo anteeks oon tyhmä ku kerron jtn mut sit en kerro.

Mut en haluu puhuu siitä vielä. Kerron sitte jos aihetta on.

Neljälle kaverille oon kertonu.

Te muut saatte oottaa lauantaihin.